Valmisruokatutkimus 2018, Saarioinen

23.11.2018

Saarioinen teki valmisruokatutkimuksen loka-marraskuun aikana 2018. Otanta oli noin 1500 ihmistä. Tutkimus suoritettiin online-kyselynä Kantar TNS:än toimesta.

Valmisateriat jatkavat vaan suosiotaan.

Kyselyssä kävi ilmi että suomalaiset suhtautuvat valmisruokaan nykyään myönteisemmin ja valmisruokaa syödään yhä useammin.

  1. Vähintään yhden kerran viikossa eines- ja valmisruokia nauttivia on jopa 2 miljoonaa.
  2. Valmisateriat nautitaan useimmin lounas- ja päivällisruokana.
  3. Valmisruokiin suhtautuvat positiivisimmin 35 - 55 vuotiaat ihmiset.
  4. Valmisruokien valikoima mielletään myös monipuoliseksi.

Suurin osa vastaajista haluaisi valmistaa aterian itse mutta käytössä oleva aika teki siitä haastavaa. Näin valmisruoka koetaan helpoksi ja nopeaksi vaihtoehdoksi.

Viime vuosina valmisruoka on ollut yksi nopeimmin kasvaneista suurista päivittäistavarakaupan tuoteryhmistä.

Herkullisuus ja laadukkuus on etusijalla

Kun einesateria valitaan kuluttajat asettavat herkullisuuden ja laadukkuuden etusijalle. Muita tärkeitä tekijöitä einesruoan valintaan olivat kotimaisuus, pitkä käyttöaika sekä hinta.

Suomalaiset arvostavat edelleen ruoanvalmistusta, kolme neljästä kuluttajasta kertoi tekevänsä arkena ruoan mieluummin itse. Tämä korostui etenkin yli 55-vuotiaiden naisten vastauksissa.

Ruoan valmistus itse on selkeästi suurin syy olla ostamatta valmisruokaa.

Tulevaisuudessa jopa 71 % vastanneista uskoo käyttävänsä valmisruokia tulevien parin vuoden aikana vähintään yhtä paljon kuin tällä hetkellä.

Laatikkoruoat jaksavat porskuttaa

Laatikkoruoat on edelleen suosituimpien valmisaterioiden joukossa ja niihin suhtaudutaan myönteisemmin kuin noin 5 vuotta sitten.

Lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoihin liittyvät mielikuvat ovat tutkimuksen mukaan kaikista valmisruoista positiivisimmat.

Joulun laatikkoruoat ovat pitäneet pintansa jo vuosikymmeniä, ja nykyään 75 % kuluttajista ostaa laatikot valmiina.

Klassikoiden rinnalla suomalaiset syö yhä enemmän keittoja, puuroja, salaatteja sekä mukaan otettavia välipaloja.

Lähde: Saarioinen Oy lehdistötiedoite.