Hirvi-Bratwurst lihapyörykät

09.07.2019

Hirven jauhelihaa ja bratwurst raakamakkaraa yhdistettynä ja leivottuna lihapyöryköiksi.

Hirvibratwurstpyörykät vai kirjoitetaanko se hirvi-bratwurstpyörykät. Kuitenkin hirven jauhelihaa ja bratwurst raakamakkaraa yhdessä.

Lisäksi maustetaan tuoreella timjamilla sekä kevätsipulilla. Hieman suolaa, mustapippuria ja savupaprikajauhetta. Paistamisen aikana voidellaa bbq-kastikkeella.

Tähän käy aivan mikä tahansa raakamakkara. Chorizo olisi varmasti todella hyvä, mutta tämän kylän ruokakaupat ovat välillä niin rajoittuneita tuotevalikoimiensa kanssa että jäi väliin. Pakastimessa oli hirvenjauhelihaa n. 400 grammaa. Bratwurst raakamakkaraa puristin massaan 240 g. 

Voit paistaa valmiit pyörykät pannulla, uunissa tai parhaimman lopputuloksen saat grillaamalla.

Taikinamassa on yks plus yks tyyliin. Kannattaa käyttää yleiskonetta tai sähkövatkainta. Saat todella tasaisen massan. Pilko sekaan sipulia tai kevätsipulia sekä tuoretta timjamia esimerkiksi. Sekoita kunnolla kaikki keskenään. Leivo tasalaatuisia lihapyöryköitä.

Paista kuumalla grilliparilalla rauhassa välillä käännellen. Siirrä esimerkiksi foliovuokaan sivutulelle n. 15 - 20 minuutin ajaksi.

Paistamisen loppuvaiheessa voitele mieleiselläsi bbq-kastikkeella.

Itselläni sattui olemaan Santa-Marian Kentucky Whiskey kastiketta. Raakamakkara bratwurst oli Tamminen Oy:n tuotteita.